Menu

26.4.2018

Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Suomesta älykkään sähköistyksen edelläkävijä 

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta älykkään sähköistyksen mallimaaksi, osoitti vuosittainen Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari Tiedekeskus Heurekassa.

Tulevaisuuden rakennukset, liikenne ja energiaverkot – näille kaikille on yhteistä sähkö ja älykkyys. Kun mukaan lisätään logistiikka, viestintä, julkiset palvelut, terveys ja turvallisuus, on koossa lista älykkään kaupungin tärkeimmistä ekosysteemeistä. Niiden mahdollistajia ovat digitalisaatio ja sähkö. Ne avaavat tien ihmisiä palvelevalle tekoälylle ja puhtaan energian monipuoliselle käytölle.

Tämänvuotisen Hyvinvointia sähköllä – visio 2030 -seminaarin aiheena oli Suomesta älykkään sähköistyksen mallimaa. Yli 200 päättäjän, vaikuttajan ja asiantuntijan muodostama yleisö vakuuttui siitä, että Suomella on erinomaiset mahdollisuudet ja halu nousta kehityksen kärkeen malliksi muille.

Iso kuva kokoon ja toimeksi

Esitykset ja puheenvuorot osoittivat, että meillä on jo nyt kansainvälisen tason näyttöjä niin innovaatioista kuin laajamittaisesta liiketoiminnastakin. Seuraavaksi tulee ottaa yhdessä käyttöön uudet digitalisaation ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet sekä tehdä rohkeita yhteiskunnallisia linjauksia. 

Onnistumisen edellytys on jaettu kuva megatrendeistä ja omasta asemastamme niiden keskellä. Näiden pohjalta voimme tehdä oikeat valinnat etenemisen suunnista. Yhdessä suunnitellen ja koordinoiden eri toimijoiden perinteiset roolit murtuvat ja syntyy tilaa täysin uuden tyyppisille liiketoiminnoille, muun muassa alustatalouden piirissä.

Seminaariesitykset todistivat, että maailmanluokan saavutuksia löytyy esimerkiksi kiinteistön älykkäiden energiajärjestelmien ja sähköisen liikenteen osa-alueilla. Tekoälyn soveltaminen on mahdollisuus, joka on avautumassa juuri nyt. Siinä voisimme hyvinkin hypätä kehityksen kärkeen, sillä olemme vahva osaaja monella toimialalla, jossa sitä voi soveltaa. Koulutustaso sekä into ottaa uutta teknologiaa käyttöön ovat korkealla tasolla, ja yhteiskunta jopa tukee kokeiluja. 

Visio osoittaa neljä aluetta

Vuotta 2030 kuvaava Hyvinvointia sähköllä -visio sisältää kaikkiaan neljä teemaa, joista kaikilla edelläkävijyys on mahdollinen: Viihtyisät, energiatehokkaat rakennukset palvelevat käyttäjiään ja tuottavat energiaa, Sähkössä on älyä, Sähkö liikuttaa ihmisiä ja tavaroita sekä Sähkö lisää hyvinvointia ja turvallisuutta.

Näiden teemojen alle lukeutuu monia eri sovellusalueita ja lukematon määrä mahdollisia projekteja. Niiden ideointiin ja toteutukseen kannustaa alan toimijat yhdistävä visiohanke, johon myös nyt pidetty vuosittainen seminaari kuuluu. 

Seminaarin esitykset löytyvät viikon sisällä osoitteesta www.hyvinvointiasahkolla.fi/visioseminaari.

visio.jpg

Lisätietoja:
 Tarja Hailikari, toimitusjohtaja, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK)
Puh. 040 735 8673; tarja.hailikari(at)stkliitto.fi ja stkliitto.fi 

Hyvinvointia sähköllä – Visio 2030 kuvaa alan näkemystä tulevaisuudesta ja sähkön roolista osana jokapäiväistä elämää. Sen allekirjoittajajärjestöt ovat Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Sähkösuunnittelijat NSS ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, SESKO ry ja Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry. Lisäksi visiolla on yhteistyöyhteisöinään laaja joukko alan yrityksiä ja järjestöjä.