TV:n sähkön kulutus ei ole suuri, mutta vuotuisia käyttötunteja kertyy helposti paljon. TV kuluttaa sähköä myös valmiustilassa, jossa sähkökulutus on varsin vähäinen, mutta kun mukana ovat lähes kaikki vuoden tunnit, syntyy tästäkin helposti kohtalainen sähkölasku. Sähkötehon tarve riippuu kuvaruudun koosta ja tyypistä mutta myös TV:n iästä, eli vanha ja iso TV tarvitsee yleensä sähköä enemmän kuin uusi ja pieni.
TV:n sähkön kulutuksesta syntyvä sähkölasku liikkuu yleensä seuraavissa rajoissa:
Jos TV-ohjelmia halutaan nauhoittaa, tarvitaan diginauhuria eli nauhoittavaa digiboksia. Nauhoituksen aikana tai nauhoitusta katsottaessa ei vuosittain paljon sähköä kulu, sillä diginauhurin tehontarve on pieni eikä näitä tunteja synny vuodessa kovinkaan paljon. Usein kuitenkin diginauhuri pidetään valmiustilassa eli siten, että se voidaan avata kaukosäätimellä. Silloin valmiustilan sähkönkulutus aiheuttaa vuotuista sähkölaskua 2 – 7 euroa vuodessa. Jos diginauhuria pidetään päällä kaiken aikaa (vaikkei tarvetta olisi), sähkölaskua syntyy 13 – 27 euroa vuodessa.
Vanha, ennen digiaikaa hankittu TV tarvitsee digiboksia tavalliseen katseluunkin. Tällainen, vailla nauhoitusmahdollisuutta oleva boksi kuluttaa vähemmän sähköä kuin nauhoittava digiboksi. Sähkölaskua syntyy seuraavasti:
Tällaisen digiboksin sijasta voidaan käyttää myös nauhoittavaa digiboksia, jolloin sähköä kuluu kuitenkin enemmän.
Edellä olevat kustannukset perustuvat seuraaviin lähtöarvoihin:
EU:n Ecodesign-direktiivin perusteella on TV:n ja digboksin sähkön kulutukselle asettu seuraavat vaatimukset:
TEHONKULUTUS PÄÄLLE KYTKETTYNÄ -TILASSA
Elokuun 20 päivästä 2010 television, jonka näkyvissä oleva kuvaruudun pinta-ala neliödesimetreinä ilmaistuna on A, TV-vastaanottimen tehonkulutus ei saa ylittää seuraavia arvoja:
Täysteräväpiirto 20 W + A · 1,12 · 4,3224 W/dm2
Kaikki muut resoluutiot 20 W + A · 4,3224 W/dm2
Esimerkiksi 40" television kuvaruudun pinta-ala on noin 45 dm2, jolloin tehonkulutus saa olla enintään noin 240 W teräväpiirto-tv:llä ja noin 215 W muilla.
Huhtikuun 1 päivästä 2012 TV-vastaanottoimen, jonka näkyvissä oleva kuvaruudun pinta-ala neliödesimetreinä ilmaistuna on A, tehonkulutus ei saa ylittää seuraavia arvoja:
Kaikki resoluutiot 16 W + A · 3,4579 W/dm2
40" kuvaruudulla tämä vastaa noin 170 W.
TEHONKULUTUS VALMIUSTILASSA / POIS PÄÄLTÄ -TILASSA
1) Tammikuun 7 päivästä 2010 tehonkulutus pois päältä -tilassa ei saa olla suurempi kuin 1,00 wattia. Tehonkulutus valmiustilassa, jossa yksinomaan mahdollistetaan uudelleenaktivointi-toiminto, ei saa olla suurempi kuin 1,00 wattia. Jos valmiustilassa mahdollistetaan tieto- tai tilanäyttö, ei tehonkulutus saa olla suurempi kuin 2,00 wattia.
2) Elokuun 20 päivästä 2011 television tehonkulutus pois päältä -tilassa ei saa olla suurempi kuin 0,30 wattia, paitsi jos televisiossa on helposti nähtävissä oleva virtakytkin, jolloin tehonkulutusraja on 0,50 wattia. Tehonkulutus valmiustilassa ei saa olla suurempi kuin 0,50 W. Jos valmiustilassa mahdollistetaan tieto- tai tilanäyttö, ei tehonkulutus saa olla suurempi kuin 1,00 wattia. Televisioista tulee olla ensimmäisen käynnistämisen yhteydessä oletusarvoisesti päällä ns. kotitila eli valmistajan suositus tavanomaista kotikäyttöä varten. Televisioiden tehdasasetus luminanssille tulee olla väh. 65 % huippuarvosta. Valmistajan internetsivustolla tulee olla televisioasetuksen tarkemmin vaatimat tiedot.
Edellä mainitut tehonkulutukset on määriteltävä luotettavalla, tarkalla ja toistettavissa olevalla mittausmenetelmällä, jossa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetty nykytekniikka. Luontevinta on toteuttaa mittaus käyttäen standardia IEC 62087:2008.
25.2.2010 jälkeen markkinoille saatettavat perusdigisovittimet eivät saa ylittää seuraavia tehonkulutusarvoja:
Valmiustila Aktiivinen toimintatila
Perusdigisovitin 1,00 W 5,00 W
Kiintiö näytölle valmiustilassa + 1,00 W -
Kiintiö HD-dekooderille - + 3,00 W
25.2.2012 jälkeen markkinoille saatettavat perusdigisovittimet eivät saa ylittää seuraavia tehonkulutusarvoja:
Valmiustila Aktiivinen toimintatila
25.2.2010 jälkeen tulee kaikissa perusdigisovittimissa olla valmiustilatoiminto eli stand-by tila, josta kaukosäätimellä saadaan laite aktivoitua. Lisäksi laitteen tulee automaattisesti siirtyä valmiustilaan alle kolmen tunnin kuluttua viimeisestä käyttäjän suorittamasta toimenpiteestä, esimerkiksi kanavanvaihdosta, ja tätä koskeva varoitus on annettava ruudulle kaksi minuuttia ennen valmiustilaan siirtymistä.
Lue lisää Ecodesign-direktiivistä, klikkaa TÄSTÄ .