Mene sisältöön

Näin selviät pitkästä sähkökatkosta

Kun sähköt katkeavat, meitä kiinnostaa, miten kauan katko kestää. Yleensä se on ohi ennen kuin ehdimme tehdä mitään.

Pitkä katko on harvinainen, mutta ei mahdoton. Vuonna 2001 oli Pyryn ja Janikan päivinä kaksi myrskyä, joiden aiheuttamat pitkätkin katkot vaikuttivat 800 000 suomalaiskotiin. Niistä joka neljäs oli ilman sähköä vielä viisi vuorokautta myrskyn jälkeen. Eteläisessä Ruotsissa Gudrun-myrsky pyyhkäisi tieltään 250 miljoonaa puuta ja tuhosi lähes koko maanpäällisen sähköverkon vuonna 2005. Gudrun katkaisi sähköt 730 000 kodista. Keskimäärin sähkökatko kesti neljä vuorokautta, pisimmillään puolitoista kuukautta.

Sähkön puute vaikuttaa eri tilanteissa ja vuodenaikoina eri lailla. Minuuttikin on pitkä aika pimeässä, jumiin jääneessä hississä. Vankan kivitalon kylmeneminen sen sijaan kestää useamman päivän. Yhteistä kaikille tilanteille on, että ne tulevat yllättäen.

Suurin osa sähkökatkoista menee nopeasti ohi, eikä niiden vuoksi tarvitse tehdä mitään. Liitteenä oleva opas kertoo, miten harvinaiset mutta seurauksiltaan vakavat pitkät sähkökatkot vaikuttavat arkeen. Se myös neuvoo, miten katkoihin voi varautua ennalta.

 

 

Sivun alkuun