Sähköllä kulkevia pakettiautoja on koemielessä käytetty jo joitain vuosia. Pieni pakettiauto ei tekniikaltaan eroakaan pienestä henkilöautosta. Markkinoille on tullut myös hyvin pienten pakettiautojen, ”lähettiautojen” valmistajia. Sähköauto sopii pakettiautoksi parhaiten silloin, kun sillä ajetaan lyhyitä matkoja kerrallaan ja sitä voidaan ladata liikkumisen välillä jopa monta kertaa päivässä. Lataaminen pitää tällöin järjestää hyvin käteväksi.
Täyssähköbussejakin kehitellään, mutta sellainen bussi tarvitsee paljon sähköä. Jos akkujen lataus tai vaihto onnistutaan tekemään nopeaksi, täyssähköbussit voisivat toimia lähinnä kaupunkiliikenteessä.
Hybridibussit sen sijaan ovat jo nykypäivää. Hybriditeknologia on erityisen sovelias keskustaliikenteeseen, jossa jarrutellaan ja kiihdytellään paljon. Hybridillä voidaan ajaa myös taajaman ulkopuolella normaalilla matkanopeudella, jolloin käytössä on vain dieselmoottori.
Mm pääkaupunkiseudun ensimmäiset hybridibussit lähtevät alkuvuodesta 2012 liikenteeseen Helsingin linjalle 24, Erottaja - Seurasaari. Matalalattiaisia Volvo-hybridejä on kaksi.
Volvon 7700-sarjan hybridejä on myyty ja toimitettu noin 400 kappaletta Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden kaupunkeihin. Busseilla on saavutettu 30 prosentin polttoainesäästöt perinteiseen dieseliin verrattuna. Hiilidioksidipäästöt ovat alentuneet samassa suhteessa. Hiukkapäästöt ja typpioksidit ovat 40 - 50 prosenttia tavallisia dieselautoja pienemmät.
Volvon hybridi on niin kutsuttu rinnakkaishybridi, jossa bussi liikkuu sähkömoottorilla tai dieselmoottorilla toisistaan riippumatta tai sitten molempia moottoreita samanaikaisesti käyttäen. Etuna Volvon hybriditekniikassa on se, että dieselmoottori sammutetaan pysäkeillä ja liikennevaloissa, joten bussi käyttää liikkeelle lähtiessään ainoastaan sähkömoottoria, joka saa virtansa bussin katolle sijoitetuista litiumioniakuista. Sähkömoottorilla tapahtuva lähtö säästää matkustajia sekä melulta että pakokaasuilta. Akut latautuvat, kun bussi jarruttaa.
Teknisiä tietoja Volvon hybridistä:
• Matalalattiainen kaupunkibussi
• Matkustajapaikkoja 30 + 5 + seisojat
• Dieselmoottori Volvo D5F, teho 154 kW, pakokaasupäästöluokka EEV-tasoinen
• Sähkömoottorin teho 120kW
• Katolla litiumioni-akkuparistot, joiden jännite on 600 V ja kapasiteetti 4,8 kWh
(Lähde: HSL)
Sähkökäyttöisten kuorma-autojen ongelmat ovat samanlaisia kuin bussienkin. Kuorma-autot lienevät niitä viimeisiä, joita sähkökäyttöisinä on saatavissa. Hybridi-ratkaisuja voitaisiin käyttää esimerkiksi kaupunkijakelussa toimivissa kuorma-autoissa.