STEK - Sähköturvallisuuden edistämiskeskus

Johdinauto on sähkömoottorilla varustettu linja-auto, joka saa sähkönsä kulkureitin yläpuolelle sijoitetuista johtimista. Suomessa johdinautoja on ollut käytössä Helsingissä vuosina 1949-74 (yksi linja, pisimmillään välillä Merikatu-Tukholmankatu) ja Tampereella vuosina 1948-76 (useita linjoja).

Esimerkiksi Helsingissä johdinautot käyttivät samaa sähkönsyöttöjärjestelmää kuin raitiovaunutkin ja jännite oli 600 voltin tasajännite. Raitiovaunu tarvitsee kuitenkin vain yhden ajojohtimen kiskojen toimiessa paluujohtimena, mutta johdinauto tarvitsee kaksi ajojohdinta. Eroa on myös virranottimessa: raitiovaunun virranotin on metallipalkki, joka liukuu poikittain pitkin ajojohdinta. Johdinauton virranottimissa (”piiskoissa”) on kapeat U-muotoiset kosketinosat, jotka U-muodon ansiosta pysyvät kiinni omassa johtimessaan. Piiskojen varret voivat kääntyä sivuille, josta syystä johdinauton ei tarvitse kulkea aina aivan samalla tien kohdalla, vaan auto voi esimerkiksi normaalikaistalle pysäköidyn tavallisen auton ohittaessaan vaihtaa kaistaa.

Johdinautoreitin haarautumiskohtiin pitää johtimiin rakentaa ”vaihde”, jotta piiskat lähtevät sinne minne autokin on menossa. Silloin tällöin sattuu, että johdinauto ajautuu liian kauas ajojohtimista ja piiskat irtoavat niistä. Piiskojen yläpäästä menee naru auton takaosassa olevaan narukelaan. Kun yläpää hyppää pois johtimelta, nykäys laukaisee kelan jousen. Tämä vetää narua kelaan ja piiska laskeutuu auton katolle. Narun avulla piiska saadaan ohjatuksi takaisin johtimelle, mutta kuljettajan on sitä varten tultava ulos hoitamaan asia.

Johdinautoissa on tavallisesti myös akut, joilla voidaan ajaa hetken aikaa ilman ajojohdintakin.

Suomessa käytetyt johdinautot olivat pääosin tamperelaisen Valmetin valmistamia. Johdinautoja on edelleen käytössä mm monissa Itä-Euroopan maissa. Sveitsissä ja Tallinnassakin on johdinautoja, jotka ovat paljon kehittyneempiä kuin Suomessa aikanaan käytetyt.