VR aikoo käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina. Uusilla vetureilla korvataan käyttöikänsä päähän tulevat Sr1-veturit, jotka hankittiin Neuvostoliitosta pääosin 1970-luvulla. Veturien hankintaa on valmistelu pitkään ja siitä tulee VR:n historian suurin yksittäinen kalustoinvestointi.
Uudet veturit edustavat VR:n mukaan uudenlaista tekniikkaa ja ovat myös entistä ympäristöystävällisempiä. "Ympäristövaikutus on iso, sillä uusien veturien jarruenergia saadaan kerättyä talteen ja syötettyä takaisin verkkoon", kertoo VR-konsernin hankintajohtaja Simon Indola. Indolan mukaan uudet veturit tulevat osaltaan helpottamaan talviliikenteen ongelmia. "Veturit sinänsä eivät ole heikoin lenkki, mutta vanhoihin vetureihin tuli helpommin kosteudesta johtuvia oikosulkuja"..
Ensimmäiset veturit on määrä ottaa koekäyttöön vuosina 2014-15.
(HS 13.10.11)