Mene sisältöön

Suomen ABB odottaa jättipottia aurinkosähköstä

27.5.2011
Suomen ABB odottaa aurinkosähköjärjestelmien invertterien eli vaihtosähkösuuntaajien valmistuksen synnyttävän jopa satojen miljoonien eurojen liiketoiminnan jo lähivuosina. Suomen yhtiö vastaa konsernissa invertterien kehittämisestä ja valmistuksesta.

 

Aurinkosähkövaihtosuuntaaja eli invertteri muuntaa aurinkosähköpaneeliston tuottaman tasasähkön korkealla hyötysuhteella vaihtosähköksi ja syöttää sen sähköverkkoon. Pääosa inverttereistä valmistetaan ABB:n Helsingin Pitäjänmäen tehtaalla. Vain kaikkein pienimmät aiotaan tehdä yhtiön Viron tehtaalla Tallinnassa.

-Aurinkosähköjärjestelmien invertterien valmistus on tällä hetkellä kaikkein nopeimmin kasvava liiketoimintamme, sano ABB Oy:n toimitusjohtaja Tauno Heinola. Yhtiö valmistaa nyt aurinkosähköjärjestelmien inverttereitä  muutaman kymmenen miljoonan euron arvosta vuosittain, mutta tavoitteena on moninkertaistaa tuotanto vuosittain lähivuosien aikana.

ABB valmistaa jo suuria aurinkovoimaloiden käyttöön tarkoitettuja yli 500 kilowatin tehoon yltäviä inverttereitä aurinkosähköä varten. Pientalojen ja toimistojen aurinkosähköjärjestelmien alle 10 kilowatin invertterit valmistetaan ABB:n Viron tehtaalla. Keskikoko puuttuu vielä, mutta sekin lienee jo työpöydällä.

ABB tuotevalikoimasta löytyy koko aurinkosähköjärjestelmän sähköinen kokonaisuus, oli järjestelmä sitten kytketty pien-, keski- tai suurjännitteeseen. ABB valmistaa muuntajia, kytkimiä, erottimia, ylijännitesuojia, koteloita, automaatiojärjestelmiä ja nyt inverttereitä. Vain paneelit tulevat muualta.

(KL 27.5.11)

 

Sivun alkuun