Ydinsähkön vähenevää osuutta korvataan Saksassa lisäämällä hiilisähkön tuotantoa. Hiilisähkö on ydinsähköä kalliimpaa sen ohella, että vähentynyt tuotanto nostaa sähkön hintaa Saksassa ja Keski-Euroopassa.
Saksassa ja monissa muissa Keski-Euroopan maissa syntyvää sähkövajetta ei voida täyttää EU:n sähkömarkkinoiden kehittymättömyyden vuoksi. Pohjoismaissa ei ole ollut koko talvena ylijäämäsähköä tarjolla Norjan ja Ruotsin poikkeuksellisen vähäisten vesivarantojen vuoksi. Kylmän talven lisäsähkön tarvetta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa paikattiin ensisijaisesti Saksasta tuodulla ydinsähköllä. Sillä sekä Virosta ja Venäjältä tuodulla sähköllä kyettiin patoamaan keskitalven pahimpia hintapaineita Suomessa.
Saksassa ydinsähköä korvataan ensisijaisesti hiilivoimalla, jota tuotetaan 45 suuren ja sadan pienemmän hiilivoimalan avulla. Viime vuosina EU-maissa tuotetusta sähköstä 28 prosenttia on tehty hiilellä. Hiilisähkön osuutta on pitänyt vähentää, mutta nyt vähentäminen käy hyvin vaikeaksi.
Fossiilisten polttoaineiden käytön osuus kasvaa kaikkialla maailmassa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, jos ydinvoimakapasiteettia vähennetään runsaasti ja jos vireillä olevia ydinvoimalahankkeita lykätään hamaan tulevaisuuteen. Sähkön ja muun energian kysyntä on kääntynyt kasvuun maailmantalouden elpyessä.
(KL 21.3.11)