Mene sisältöön

Päättäjillä väärä käsitys sähkön hinnasta?

19.1.2011

Vuoden 2011 alusta voimaan tullutta sähköveron roimaa korotusta perusteltiin sillä, että Suomessa sähkö on halpaa verrattuna Keski-Euroopan maihin. Koko viime vuoden sähkön markkinahinta Suomessa oli kuitenkin korkeampi kuin esimerkiksi Saksassa.

Teknologiateollisuus ry:n johtaja Martti Kätkä kirjoittaa Kauppalehdessä 18. tammikuuta, että Suomen kansantalous ja suomalaisten hyvinvointi ovat poikkeuksellisen riippuvaisia viennistä ja erityisesti energiavaltaisen teollisuuden viennistä. Metallinjalostusyritykset sekä metsä- ja kemianteollisuus toimivat avoimilla markkinoilla, joilla hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä uhkaavat monet asiat, joihin emme voi vaikuttaa, kuten öljyn hinnan tai dollarin kurssin kehitys. Siksi hallituksen on tehtävä omassa vallassamme olevat päätökset siten, että teollisuutemme toimintaympäristö Suomessa olisi mahdollisimman suotuisa.

Teollisuuden maksamat energiaverot nousivat Suomessa tämän vuoden alussa huippukorkeiksi muihin EU-maihin verrattuna. Teollisuuden sähkövero nousi 2,63 eurosta/MWh peräti 7,03 euroon/MWh. Mm Saksassa ja Ruotsissakin on nimellisesti korkeita energiaveroja, mutta Kätkän kirjoituksessa selostetulla tavalla suuri osa näiden maiden teollisuudesta saa pääosan veroista takaisin.

Tämän vuoden toisella neljänneksellä sähkön markkinahinta Suomessa on pohjoismaisessa sähköpörssissä NordPoolissa noteerattu tasolle 57,35 euroa/MWh, kun se on Saksassa vastaavasti 49,50 euroa/MWh. Helmikuun 2011 hinnoissa on vielä suurempi ero Suomen tappioksi.

Sähkön markkinahinta Pohjoismaissa oli käytännöllisesti katsoen koko vuoden 2010 korkeampi kuin Keski-Euroopassa. Sähkö maksoi Suomessa keskimäärin 27 prosenttia enemmän kuin Saksassa. Syynä on mm heikko vesivoimatilanne, Ruotsin ydinvoimaloiden alhainen käytettävyys, kylmä talvi ja tuontiriippuvuus.

EU-komission julkistamien tietojen mukaan sähkö Euroopassa on lisäksi jonkin verran kalliimpaa kuin Yhdysvalloissa ja huomattavasti kalliimpaa kuin Kiinassa.

Sivun alkuun