Mene sisältöön

Kaukolämpö ja maalämpö kilpailevat kerrostaloista

30.11.2011
Maalämpöjärjestelmien tulo kerrostaloihin on saanut kaukolämpöyhtiöt takajaloilleen, kertoo Kauppalehti 29.11.2011. Lehti kirjoittaa, että pientaloissa vahvan aseman saanut maalämpö hiipii nyt kerrostaloihin. Siksi kaukolämpöyhtiöt ovat käynnistäneet vastaiskua.

 

Heinolassa kolme kerrostaloyhtiötä irtisanoi hiljattain kaukolämpösopimuksensa, mutta Vattenfall Lämpö sai asiakkaat takaisin osoittamalla, että kaukolämpö onkin 10 prosenttia maalämpöä halvempi ratkaisu.

-Kerrostaloissa ei ollut oletettavasti otettu kaikkia kustannustekijöitä huomioon. Laiteinvestoinnit, huoltokustannukset, kylmimmän ajan vaatima lisäsähkön hinta, joka tuo karkeasti kolmanneksen lisän maalämmön hintaan ja ylipäätään sähkönkulutuksen oikea määrittäminen tekivät maalämmöstä 10 prosenttia kalliimman, sanoo Vattenfall Lämmön toimitusjohtaja Markus Alholm.

Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen mukaan Suomessa asennetaan tänä vuonna iso maalämpöjärjestelmä jo sataan kerrostaloon.

-Eni vuonna luku tuplaantuu tai kolminkertaistuu. Eri puolilla maata on suunnitteilla paljon uusia hankkeita, sanoo Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Koivula.

Kerrostalojen maalämpöjärjestelmiä suunnittelevan konsulttiyhtiö Cadcontin vetäjä Niilo Tervo kertoo, että kerrostalot ovat jatkossa maalämpöjärjestelmien nopeimmin kasvava alue.

Vattenfall Lämpö tuo markkinoille pian oman hybridilämmitysmallinsa, mutta vasta teollisiin kiinteistöihin. Siinä kaukolämpö täydentää maalämpöä, jolloin kalliin lisäsähkön käytön tarvetta voidaan pienentää.

-Talvella, kun maalämpöpumpun sähköntarve on korkeimmillaan,  kiinteistön lämmityksen huippukuorma voidaan tuottaa hybridimallissa kaukolämmöllä, Alholm sanoo.

Koivulalla on hybridiratkaisu myös asuinkerrostaloihin, joissa poistoilmaa menee harakoille keskimäärin jopa 40 000 euron arvosta vuosittain. Keräämällä se talteen ja käyttämällä se maalämmön kierrätysnesteen tai käyttöveden lämmitykseen saadaan isot säästöt.

-Keskivertotalossa porattavien reikien määrää voidaan pudottaa 19:sta 13:een. Jokaisen poraamatta jääneen reiän hinta on 7000 euroa, hän sanoo. Koivulan mukaan myös kaukolämmön käyttö maalämmön rinnalla kerrostaloissa olisi järkevä ratkaisu. Näin järjestelmistä saataisiin mahdollisimman tehokkaita.

(KL 29.11.11)

Sivun alkuun