Lämmitystä ja ilmastointia sanoo vähentäneensä 43 prosenttia vastaajista. Luku on sama kuin vuonna 2006 tehdyssä kyselyssä. Energiaa säästävimmät ihmiset ovat osaksi Etelä-Euroopan, osaksi Pohjois-Euroopan maista. Eteläeurooppalaiset näyttäisivät saaneen intoa energiansäästötoimiinsa, kun taas pohjoiseurooppalaisilla kyseessä olisi jo opittujen tapojen jatkuminen.
Talojen eristämisessä ja ekologisempien autojen valinnassa näytetään otetun hieman takapakkia. Vastaajista 19 prosenttia sanoo eristäneen asuntojaan ja vain 6 prosenttia sanoo hankkineensa vähemmän polttoainetta kuluttavan auton. Vastaavat osuudet vuonna 2006 olivat 20 ja 8 prosenttia.
Vastaajista 17 prosenttia ei säästä energiaa lainkaan
Suurin osa vastaajista ei ole muuttanut energiansäästötapojaan viimeisen viiden vuoden aikana. Myönteistä on kuitenkin, että niiden vastaajien osuus, jotka eivät säästä energiaa lainkaan, on pudonnut 22 prosentista 17 prosenttiin. Tässä vertailujakso on vain neljä vuotta, sillä 17 prosentin osuus perustuu vuoden 2010 puolella tehdyn aiemman kyselyn tuloksiin.
Laiskimmat energiansäästäjät näyttävät tulevan Etelä-Euroopan maista. Tämä on mielenkiintoista siihen nähden, että parhaat petraajat verrattuina vuoden 2006 tuloksiin ovat myös eteläeurooppalaisia.
Selvä enemmistö haluaisi energiansäästötavoitteen pakolliseksi
Vaikka useimmat vastaajista eivät ole lisänneet energiansäästötoimiaan viimeisten vuosien aikana, mielenkiintoista on, että selvä enemmistö vastaajista eli 81 prosenttia olisi valmis tekemään pakolliseksi EU:n tavoitteen vähentää energiankulutusta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.
Näistä pakollisen tavoitteen kannattajista 33 prosenttia vastasi ” kyllä varmasti ” ja 48 prosenttia ”kyllä todennäköisesti”. Luxemburgilaiset ovat selvimmin tavoitteen takana (91 %), peräpitäjinä olevista tshekeistäkin 71 prosenttia kannattaa tavoitetta. Suomalaisista 80 prosenttia on kannattajia.
Euroopan Parlamentin toimeksiannosta tehty selvitys ”Special EB 75.1, Europeans and Energy (Part II)” löytyy linkistä: http://www.europarl.europa.eu/pdf/eurobarometre/2011/2011_04_21/SA_EN_Final.pdf.
(Energiasanomat 8/2011)