Mene sisältöön

Energiayhtöt tarjoavat vierailuja 9.-luokkalaisille

28.9.2011
Energiaa Suomessa –hanke on syksyisin järjestettävä valtakunnallinen koululaistapahtuma yhdeksänsien luokkien oppilaille ja opettajille. Hankkeessa tarjotaan peruskoululaisille mahdollisuus vierailla lähialueensa energia-alan yrityksissä. Järjestelmä on nyt STEKin tukemana uudistettu.

 

Sähköisestä vierailuvarausjärjestelmästä tehtiin helppokäyttöinen

Energiaa Suomessa -hankkeen uudistamisen tavoitteena oli luoda vierailujen varauksia varten keskitetty sähköinen varausjärjestelmä. Hankkeen tietotekniset järjestelmät uusittiin niin, että ne olisivat mahdollisimman helppokäyttöisiä. Järjestelmän ja sen sisällön uusimisella tavoitellaan myös energia-alan näkyvyyden ja arvostuksen parantamista sekä nuorten työelämätuntemuksen lisäämistä.

Energiaa Suomessa -varausjärjestelmän suunnittelu käynnistettiin syksyllä 2010. Varausjärjestelmän julkistettiin ja otettiin käyttöön nyt kuluvan syksyn aikana. Vierailuja on tarkoitus järjestää syksyisin joka vuosi.

Energiaa Suomessa–hankkeessa mukana 17 yritystä

Varausjärjestelmän toteuttamisesta ja käytännön järjestelyistä on vastannut Energiateollisuus ry Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK:n tuella. Alan yrityksistä uudistetussa Energiaa Suomessa –vierailuvarausjärjestelmässä ovat mukana tämän tiedotteen lopussa luetellut energia-alan yritykset, yhteensä 17.

Vierailuista tärkeää tietoa ammatinvalintaan

Vierailuvarausjärjestelmään pääsee menemällä osoitteeseen: www.energiaasuomessa.fi. Aiempien osa-hankkeiden tapaan pääkohderyhmä varausjärjestelmässä ovat 9.-luokkalaiset. Toisena pääkohderyhmänä ovat opettajat, koska he ovat merkittävässä roolissa nuoren pohtiessa ammatinvalintaan liittyviä kysymyksiä.

Järjestelmän avulla yhä useammat opettajat ja peruskoululaiset voivat tutustua energia-alaan ja vierailla energia-alan yrityksissä kouluaikana. Tämä motivoi nuoria energia-alalle ja antaa oikean kuvan sähkö- ja energia-alasta. Vierailuilla nuoret myös näkevät, miten energiayhtiöiden työturvallisuus toteutuu käytännössä, ja oppivat siitä.

Alan näkyvyydestä hyötyvät kaikki energia-alalla toimivat. Esimerkiksi Taloudellisen tiedotustoimiston tutkimus kertoo, että nuorille tärkeintä tietoa ammatinvalinnan yhteydessä ovat henkilökohtaiset vierailut ja kontaktit elinkeinoelämään. Vierailut hyödyntävät koko alaa, kun lisää nuoria hakeutuu alalle. Järjestelmä mahdollistaa vierailujen tehokkaan ja järkevän toteuttamisen.

Energiaa Suomessa –varausjärjestelmään pääsee myös energiateollisuuden nuorisosivuston www.energiamaailma.fi:n kautta. Nuorisosivustolle on koottu kattava tietopaketti energia-alan ammateista ja koulutusmahdollisuuksista. Sivusto sisältää tietoa, jota myös opettajat ja opinto-ohjaajat voivat hyödyntää omassa työssään.

 

Energiaa Suomessa–hankkeessa mukana olevat yritykset                      

Etelä-Suomen Energia Oy

Fortum Oyj

Helsingin Energia

Keravan Energia Oy

Mäntsälän Sähkö Oy

Nurmijärven Sähkö Oy

Porvoon Energia Oy

Vantaan Energia Oy

Kuopion Energia Oy

Suur-Savon Sähkö Oy

Jyväskylän Energia Oy

Vapo Oy

Fortum Power and Heat Oy, Meri-Pori

Fortum Power and Heat Oy, Naantali

Turku Energia Oy

Pori Energia Oy

Teollisuuden Voima Oyj .

 

Sivun alkuun