Mene sisältöön

Sähkönjakelun toimitusvarmuus korkeatasoista

7.6.2010
Suomalaisella sähkönkäyttäjällä sähköt ovat päällä lähes 99,98 % ajasta. Suomen sähkönjakelun toimitusvarmuus on ollut erittäin luotettavaa viimeisten vuosien aikana. Tuoreen tilaston mukaan sähkönjakelu oli vuonna 2009 keskeytyneenä keskimäärin alle puolitoistatuntia sähkönkäyttäjää kohti. Keskeytysaika oli edellistä vuotta lyhyempi mm. suotuisten sääolosuhteiden ansiosta. Verkkoyhtiöt myös kehittävät ja uudistavat verkkoja kiihtyvään tahtiin vastatakseen yhä monimuotoisemman sähkönkäytön ja tuotannon vaatimuksiin.

 

Juuri valmistuneen Energiateollisuus ry:n vuotuisen keskeytystilaston mukaan viime vuosi oli edellisiä vuosia rauhallisempi sähkönjakelun keskeytysten suhteen. Maaseudulla asuvan sähkönkäyttäjän keskimääräinen yhteenlaskettu keskeytysaika oli hieman yli 2,5 tuntia. Taajamassa keskimääräinen keskeytysaika oli puoli tuntia ja kaupungissa alle 10 minuuttia. Vastaavat luvut olivat vuonna 2008 jonkin verran korkeammat.

Keskeytyksiä aiheuttavat sekä verkkoon tulevat viat että verkon rakennustöiden vaatimat ennakkoon ilmoitetut suunnitellut katkot. Valtaosa vioista esiintyy avojohtoverkoissa, jotka ovat alttiita tuulen, lumen ja eläinten aiheuttamille vioille.

Verkkoyhtiöt panostavat nyt ja lähivuosina merkittävästi verkkojen toimitusvarmuuteen. Sen lisäksi, että odotukset sähkönjakelun toimitusvarmuudesta kasvavat jatkuvasti, niin sähköverkon käyttö on muutoinkin muutostilassa. Verkkoihin liitetään jatkossa enenevässä määrin pienimuotoista tuotantoa ja sähkönkäyttö muuttuu älykkäämmäksi mm. ohjattaessa kulutusta sähkön pörssihinnan vaihtelujen suhteen. Tulevaisuudessa myös sähköautot muuttavat verkon käytön luonnetta.

Etäluettavilla mittareilla reaaliaikaista tietoa keskeytyksistä

Sähköntoimituksen luotettavuus paranee entisestään, kun etäluettavat sähkömittarit otetaan käyttöön. Mittareita on jo asennettu yli miljoonalle suomalaiselle asiakkaalle, ja seuraavien kolmen vuoden aikana etäluettava sähkömittari asennetaan lähes kaikkien suomalaisten kotiin.

Sen lisäksi, että etäluettavat mittarit edistävät energiatehokkuutta, parantavat sähkömarkkinoiden toimintaa ja helpottavat erilaisten kuormien verkkoon liittämistä, ne tarjoavat reaaliaikaista tietoa sähkönjakelun keskeytyksistä. Mittareiden hyödyntämisestä keskeytystilanteiden hoidossa on jo nyt saatu erinomaisia tuloksia. Tähän asti verkkoyhtiö on saanut tiedot pienjänniteverkon keskeytyksistä asiakkailtaan, koska verkon älykkäät toiminnot ovat rajoittuneet suuremmille jännitteille. Verkkoyhtiö voi myös päätellä mittareista saatujen tietojen perusteella vian tarkan sijainnin. Jos vika johtuukin vain esimerkiksi palaneesta sulakkeesta asiakkaan sähkökeskuksessa, asiakas saa tästä tiedon ottaessaan yhteyttä verkonhaltijaan.

Suomessa sähkömittareiden etäluenta perustuu tunneittaiseen energiatietojen keruuseen ja Suomi onkin tässä edelläkävijä muihin maihin nähden.

Sivun alkuun