Omakotitalon tuore omistaja tilasi sähköurakoitsijan asentamaan uuden 9 kW:n sähkökiukaan vanhan vastaavan kokoisen tilalle. Asennustyö osoittautui kuitenkin hankalammaksi ja kalliimmaksi kuin alun perin oli odotettavissa. 16 A:n sulakkeista huolimatta syötön (MMJ) johdinpoikkipinta oli vain 1,5 mm², joten johto piti vaihtaa. Lisäksi MMJ-kaapeli oli tuotu kiukaan liittimille asti ja suojamaadoitus oli tekemättä. Tässä aikaisemman omistajan kiuasasennuksessa oli tehty jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat virheet. Aiemman omistajan jäljiltä löytyi myös runsaasti muita väärin tehtyjä ja vaaraa aiheuttavia asennuksia. Korjaustöiden kustannukset saatiin sovittua aiemman omistajan maksettaviksi.
Mainittu tapaus on tyypillinen esimerkki Tukesille ilmoitetuista oikeudettomista sähkötöistä. Tällaisia ilmoituksia on viime vuosina tullut käsittelyyn 40 – 55 vuosittain. Viime vuonna käsiteltiin 53 ilmoitusta, joista 4 osoittautui aiheettomiksi ja 4 pelkästään urakointi-ilmoituksen laiminlyönneiksi. Varsinaisia oikeudettomia urakointitapauksia oli siis 45 ja välitöntä hengenvaaraa oli aiheutettu 13 tapauksessa. Viisi tapausta johti poliisitutkintaan syyteharkintaa varten. Muut välitöntä vaaraa aiheuttaneet tapaukset olivat vanhentuneita. Näissäkin tapauksissa sähkötyön tekijä on toki rikkonut sähköturvallisuuslakia tekemällä sähkötöitä ilman asianmukaista oikeutta ja aiheuttanut teollaan välittömän hengenvaaran. Nämä asiakohdat sisältävä viranomaispäätös on useassa tapauksessa johtanut siihen, että vahingon kärsinyt osapuoli on saanut oikeusteitse tai sopimalla korvauksia lainrikkojalta.
Tilastojen perusteella näyttäisi siltä, että asuntojen omistajavaihdon yhteydessä ilmoitetaan aiempaa enemmän sähkötöistä, jotka on tehty oikeuksitta ja ammattitaidottomasti, jopa välitöntä vaaraa aiheuttavasti. Tyypillisesti useimmat näistä tapahtumista ovat päässeet vanhentumaan ja myyjän, eli oikeudettoman työn tekijän tai teettäjän, vastuu ulosmitataan pelkästään korjauskustannusten korvauksina tai kiinteistökaupan hinnan alennuksena. Taloudellisesti on kysymys varsin suurista summista, joihin verrattuna oikeudettomasta työstä tuomittu sakko on varsin vähäinen. Sakon lisäksi on kuitenkin mahdollista, että tuomittu joutuu maksamaan rikoksella saavutetun hyödyn valtiolle.
Remonttifirmojen oikeudettomat sähkötyöt ovat sitä vastoin olleet vähenemään päin. Tällaisia tapauksia on parin viime vuoden (2008-2009) aikana ilmoitettu noin puolet aikaisempaa vähemmän. Koska ilmoitusmäärät ovat lisääntyneet huomattavasti vuodesta 2007 lähtien, kehitystä voidaan pitää hyvinkin rohkaisevana. Remonttifirmojen ilman riittävää ammattitaitoa tekemät sähkötyöt ovat erityisiä huolenaiheita siksi, että vaarallisia asennuksia esiintyy todennäköisesti jokaisessa kyseisen yrityksen remontoimassa kohteessa. Tällaisissa tapauksissa pyritään selvittämään nämä kohteet pidemmälläkin aikavälillä, ja kohteiden sähköasennukset edellytetään tarkastettaviksi. Tarkastuksilla ja tarvittavilla korjaustoimenpiteillä varmistetaan kohteiden sähköturvallisuus. Turvallisuusriskin lisäksi tällainen prosessi selvittelyineen, tarkastuksineen ja usein kalliine korjaustöineen aiheuttaa paljon huolta ja harmia kaikille osapuolille. Olisikin erinomaista, jos nyt havaittavissa oleva tapausten laskeva trendi jatkuisi myös tulevina vuosina.
Se, että oikeudeton sähköurakointi ilmoitetaan omistajanvaihdon yhteydessä entistä useammin ja remonttifirmojen tekemänä entistä harvemmin, on linjassa Tukesin toteuttamien tiedotuskampanjoiden kanssa. Kampanjoissa on korostettu, että kiinteistökaupan yhteydessä on syytä varmistaa myös sähkölaitteiston kunto. Samaten on kehotettu varmistamaan sähkötyön tekijän oikeudet ja tehty tämä helpoksi viemällä urakoitsijarekisteri nettiin. Varovainen arvio on, että kampanjoilla ja muulla tiedo-tuksella on saatu pientä parannusta aikaan. Aika kuitenkin näyttää, jatkuuko myönteinen kehityssuunta.