Mene sisältöön

Merituulivoimala kestää kovankin talven

19.6.2010

Tuulivoimalan teräsrakenteet kestävät merellä hyvin Suomen talvea. Asiaa on selvitetty viime talvena Perämerellä  Kemin edustalla. PVO Innopowerin toimitusjohtaja Lauri Luopajärven mukaan teknisiä esteitä suurten merituulivoimaloiden rakentamiselle Perämerelle ei ole.

Kiintojääaluetta kauemmaksi tuulivoimaloita ei kuitenkaan kannata rakentaa. Kiintojääalueella jääkuormitukset ovat oleellisesti vähäisempiä kuin kauempana merellä. Ulkomerellä tuulivoimalan hinta voi jopa kaksinkertaistua liikkuvan ahtojään ja dynaamisten jäämassojen takia. Kiintojääalue on on 20-30 kilometriä leveä vyöhyke Kemin ja Oulun välisellä sadan kilometrin pituisella alueella. Oulua etelämpänä kiintojäävyöhyke jää kapeaksi. Kiintojääalueelle voisi teoriassa rakentaa 30 000 megawatin verran tuulivoimaa ja keskimääräinen tuotettu teho olisi 10 000 megawattia eli kaksinkertaisesti Suomen ydinvoimateho. Rakennettavia tuulivoimaloita pitäisi tosin tuolloin olla 6000 kappaletta.

Meri houkuttelee energiayhtiöitä, sillä tuuliolot ovat paremmat kuin maalla ja tuotot ovat suurempia. Merelle rakentaminen on kuitenkin kalliimpaa ja jää hankaloittaa rakentamista. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa.

(T&T 18.6.2010)

Sivun alkuun