Fingridin 1,7 miljardin euron investointiohjelma vuoteen 2020 mennessä käsittää 3000 kilometriä voimajohtojen rakentamista ja uusimista.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid varautuu mittavala investointiohjelmalla tuulivoimapuistojen ja uusien ydinvoimaloiden kytkemiseen Suomen sähköverkkoon. "Tavoitteena on, että olemme töpselin kanssa valmiina, kun kaksi uutta ydinvoimalaa valmistuvat vuosina 2019-2020", kertoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Lisäksi rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n 1600 megawatin tehot siirtyvät tuotantoon ja sähköverkkoon näillä näkymin vuonna 2013.
Fingridin 1,7 miljardin euron investointiohjelma vuoteen 2020 mennessä käsittää 3000 kilometriä voimajohtojen rakentamista ja uusimista.
Sähkön kulutuksen nopea palautuminen takaisin kasvu-uralle yllätti omia kulutusarvioitaan tehneen Fingridin. Sähkön kulutus kasvoi viimeisen 12 kuukauden aikana 8,6 prosenttia. Viime vuonna sähkönkulutus laski Suomessa 7,4 prosenttia.
Fingrid valmistautuu 2500 megawatin tuulivoiman siirtämiseen vuoteen 2020 mennessä.
Kasvanut investointitarve nostaa kantaverkkotariffeja kaikisssa Pohjoismaissa. Ruotsissa Svenska Kraftnät nosti tänä vuonna tariffejaan 32 prosenttia, Norjan Statnett 35 prosenttia. Fingridin hinnankorotus v 2010 oli 4,5 % ja uuden hinnoittelukauden alkaessa v 2012 Fingrid on ilmoittanut nostavansa hintojaan toistakymmentä prosenttia.
(KL 2.9.2010)